Muutoksia innovaatioseteliin

Ei hätää, merkittäviä muutoksia ei ole, mutta jatkossa innovaatioseteliprojekteihin vaaditaan 1000€ omaa rahaa, jonka päälle Business Finland myöntää vielä 4000€ avustusta. Muita merkittäviä muutoksia Innovaatiosetelin hakuun, hakijan kriteereihin tai raportointiin ei saamamme tiedon mukaan ole tullut.

Käytännössä innovaatioseteliavustusta saa kansainvälisen kasvupotentiaalin omaaviin projekteihin ja hankkeisiin, joilla voidaan olettaa olevan skaalautumismahdollisuudet ja joka auttaa hakijan liiketoimintaa ns. uudella avauksella.

Tyypillisesti projektit voivat olla konsultointia, pilotointia ja erilaisia selvitystöitä.

Yksityiskohdista lisää Business Finlandin innovaatiosetelisivuilla osoitteessa https://www.businessfinland.fi/innovaatioseteli

Olemme Haltussa toteuttaneet useita pilotointi- ja prototyyppiprojekteja innovaatioseteleillä – yhteensä lähes 50 projektia, joten meillä on varsin hyvä näkemys siitä, millaisille yrityksille ja hankkeille rahoitusta myönnetään. Lisäksi pystymme auttamaan idean muotoilussa siten, että kaikki osapuolet ymmärtävät potentiaalin ja tavoitteen sekä lisäksi hankkeen sisältö määritetään projektin kokoluokkaan sopivaksi. Käytännössä Haltulla innovaatiosetelillä saa n. 7-8 henkilötyöpäivän edestä työtä.

Autan mielelläni kartoittamaan ideaasi täysin veloituksetta, joten jos haluat apua, niin ota minuun suoraan yhteyttä mikko@haltu.fi tai +358-350-6464, voit myös jättää yhteydenottopyynnön sivujemme kautta, niin palaamme asiaan mahdollisimman nopeasti.

Tilaa ilmainen kartoitus tästä

Ja kun projekti etenee, niin meillä on myös kumppaniverkostossa osaaminen laajempien rahoitusten hakemiseen, sekä aktiivista yhteistyötä sijoittajaverkoistoissa.